Kuvaus
Kolmen rintaman mies: Heikki Tiilikainen
Suomalaisen SS-miehen päiväkirjat ja kirjeet kertovat elämästä vaihtuvilla sotanäyttämöillä.
Seppo Tiilikainen oli yksi noin 1 400 suomalaisesta Saksan Waffen-SS-joukoissa taistelleista sotilaista. Hän oli Saksaan lähtiessään vasta 19-vuotias mutta jo talvisodan käynyt veteraani.
Seppo Tiilikainen oli yksi yli 1 400 suomalaisesta Saksan Waffen-SS-joukoissa taistelleista sotilaista. Hän oli Saksaan lähtiessään 19-vuotias korpraali.
Nuoresta iästään huolimatta Tiilikainen oli jo kokenut maailmanmatkaaja. Nuorukainen lähti merille vain 15-vuotiaana, ja parivuotisen pestin aikana tutuiksi kävivät satamat Etelä-Amerikkaa myöten. Maailman poliittinen kuohunta kuitenkin muutti Tiilikaisen suunnitelmat. Nuori mies palasi Suomeen ja taisteli talvisodassa Laatokan pohjoispuolella.
Vuonna 1941 Tiilikainen värväytyi Waffen-SS:ään. Hänestä tuli Viking-divisioonan taistelija Ukrainan sotatantereille. Päiväkirjoissaan ja kirjeissään hän kuvailee paitsi taisteluja myös suomalaisten SS-sotilaiden arkea.
SS-komennuksen päätyttyä Tiilikainen palasi Suomeen osallistuakseen jatkosodan lopputaisteluihin. Tali-Ihantalan tulimyrsky koitui hänen kohtalokseen heinäkuun alussa 1944.
Kirja perustuu Tiilikaisen päiväkirjamerkintöihin ja kirjeisiin, joita täydentää sota-arkiston materiaali.
Heikki Tiilikainen on suomalainen everstiluutnantti ja tietokirjailija. Hän on toiminut päätoimittajana Ruotuväki-ja Suomen Sotilas ‑lehdissä. Heikki Tiilikainen on kirjoittanut, kääntänyt, toimittanut ja kuvittanut yli 30 teosta.
Suomenkielinen
Käytetty
283 sivua
Kovakantinen
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.